Mietteitä omasta polvivammahistoriasta (ACL repeämät)

Alkukevät 2011. Silloin sain kokea ensimmäisen vakavamman loukkaantumisen. Ennen ensimmäistä polvivammaa olin selvinnyt melko vähällä, tyypillisiä venähdyksiä yms. mistä palautui kuitenkin nuorena melko nopeasti. Oikean polven vääntymisen seurauksena poikki napsahtanut ACL (anterior cruciate ligament eli polven eturistiside) ja sisemmän nivelkierukan (mediaalinen meniscus) repeäminen horjuttivat sen hetkistä maailmaa. Käyn nyt läpi mitä kaikkea tähän kyseiseen vammaan ja vasemman polven vastaavaan vammaan on liittynyt.

Murrosiän kynnyksellä oikeassa polvessani todettiin Osgood-Schlatter (rasitusvamma) ja se pakotti rauhoittamaan tahtia hetkeksi. 1,5 kuukautta totaalinen liikuntakielto liikkuvalle lapselle/nuorelle oli kova paikka, mutta näin myöhemmin mietittynä ei mikään katastrofi. Olin ennen Osgood-Schlatterin ilmaantumista harrastanut lähes kaikkia yleisurheilulajeja, mutta ko. vaivan jälkeen mm. korkeushyppy ja aitajuoksu jäivät. Lienee alitajunnalla asiaan: muistan kun kävimme Joensuu Areenalla isän kanssa kokeilemassa korkeutta että onko ideaa lähtee Kuopioon hallikisoihin kisaamaan. Lopputuloksena yksi hyppy ja itkien hallilta pois.

Kesällä 2010 oikea polveni pyörähti alta ensimmäisen kerran yleisurheiluvalmennushommissa. Pelattiin silloisen ryhmän kanssa treenien lopussa lipunryöstöä niin että vastapuolella oli reilusti vanhempien tyttöjen ryhmä. Vanhemmilla tytöillä (n. 15vuotiaita) oli reilusti vähemmän pelaajia, joten olin heidän puolellaan apuna. Pelissä tuli tilanne, jossa nuoremmista tytöistä (n. 11v) yksi juoksi täyttä vauhtia suoraan päin. Otin sivuaskeleen, jotta vältytään suoralta yhteen törmäykseltä ja nurmessa sattui olemaan pieni monttu ja seuraavaksi olinkin nurmen pinnassa. Pääsin melko nopeasti pystyyn ja omin jaloin kävellen kentältä pois. Samana kesänä polvi nitkahti pienesti toisenkin kerran. Kummallakaan kerralla ei tullut käytyä missään näyttämässä sitä. Näin jälkikäteen olisi ehkä kannattanut...

Kuormituksen kevennys hetkellisesti ja treenit jatkuivat normaalisti. Tässä kohtaa ehkä hyvä tuoda esiin että tässä vaiheessa omaksi lajiksi oli valikoitunut keihäänheitto. Sitten tuli maaliskuu -11 ja polvi vääntyi treeneissä niin että linkuttaen hallilta pois, koska jalka ei mennyt suoraksi. Eikun lääkäriin ja magneettiin. Kuvien ja kilpaurheilutaustan perusteella päädyttiin sitten leikkauspöydälle.

Oikea polvi leikattiin toukokuussa -11. Heräämössä kuulin, että revennyt kierukka ei ns. suostunut korjaantumaan ja lopulta se revennyt osa oli otettu pois. Eikun kuntoutushommiin... olin kuullut muutamilta vastaavista leikkauksista että polven seutu operaation jälkeen ollut erittäin kipeä. Omalla kohdalla kivut pysyivät melko hyvin hallinnassa. Heti seuraavana päivänä leikkauksesta piti aloittaa kuntoutus. Yhtenä harjoitteena oli selinmakuulla nostaa operoitu jalka suorana niin että reidet tulivat samalle tasolle (terveen jalan polvi koukussa jalkaterä alustassa)... ja eihän se jalka liikkunut mihinkään. Ne epätoivon fiilikset olivat alkuun erittäin vahvat. Pikku hiljaa jalan hermotus kuitenkin parani ja kuntoutus eteni hyvää vauhtia. Kuntoutuksessa meni leikkauksen jälkeen kaiken kaikkiaan 6-12kk. Aikamääre siksi iso koska tietyissä asioissa homma oli "valmis" puolen vuoden kohdalla mutta täysluotto jalkaan ja sen kestoon oli n. 10kk operaation jälkeen.

Olin päässyt taas treenaamaan ja kisaamaan normaalisti kun SM-kisoissa -12 Mikkelissä vasen polvi petti alta viimeisessä kisaheitossa. Muistan kun tukijalka tuli maahan ja seuraava muistikuva kun olen mahallani kentän pinnassa ja polvi oli kipeä ja alkoi turpoamaan. Seuraavana päivänä julkiselle näyttämään turvonnutta ja liikerajoitteista polvea, tarkoituksena saada sairaslomalappu (olisi ollut vielä vko hierontatöitä jäljellä mutta jalka ei antanut kunnolla pistää edes painoa päälle). Keppien, buranan ja kevyen tuen kanssa kotiin, diagnoosina sivusiteen venähdys. Muutaman päivän päästä yksityiselle näyttämään jalkaa ja sitten magneetteihin. Viikon päästä tuli soitto ja kyselyä miten mennyt ja miten meni toisen polven kuntoutus että sama rumba olisi uudestaan esillä. Se turhautumisen määrä oli suuri.... Eikun taas leikkauspöydälle ja kuntoutushommiin.

Kävin kuntouttamassa molemmat polvet Joensuussa Pölläsen Jarkon luona. Muistan kun Jarkko kommentoi yhdellä käynnillä: "olisivatpa kaikki asiakkaat näin motivoituneita kun sinä olet. Teet kaiken mitä ohjeistan ja vielä vähän enemmän." Jarkolle iso kiitos kaikesta avusta niin kuntoutusten kuin oman ammatinvalintani suhteenkin!

Jälkimmäinen kuntoutus otti takapakkia oman malttamattomuuteni takia. Kepit hylkäsin vajaan viikon jälkeen leikkauksesta ja köpöttelin miniaskelilla eteenpäin. Alkuun näytti että homma menee ihan hyvin mutta turvotuksen täysin laskettua normaalin liikelaajuuden saaminen polveen tuottikin hankaluuksia. Polven viimeinen loppuojennus ei meinannut tulla millään.

• Kuntoutusta hidasti omalta osaltaan myös painajaisten näkeminen ensimmäisten kuukausien ajan ennen niin rakkaasta lajista. Halu heittää ja kisata oli kova mutta alitajunnassa joku oli toista mieltä. Loukkaantumisesta meni useita kuukausia että suostuin edes koskemaan keihääseen. Luottamus jalan kestämiseen vei noin vuoden verran. Silti toisinaan kävi mielessä "mitä jos". Itsellä kova halu palata kisakentille oli suurin motivaattori päästä myös peloista yli.
  

Syy, miksi lopetin heittämisen 2017, oli osaltaan seurausta oikean polven jälkimuistuttelusta. Kipua polvissa ei ole (vielä) ollut mutta etenkin syksyllä -17 kyykyissä kiinnitin huomiota polven narinaan ja lievään turpoiluun. Asiaa ei yhtään auttanut että opinnäytetyömme käsitteli eturistisideleikkauksen jälkeistä kuntoutusta. Sanotaan että tieto lisää tuskaa ja oman tietämyksen kasvaminen sekä fysioterapeutiksi valmistuminen saivat pohtimaan tulevaisuutta ja sitä haluanko vielä yrittää mahdollisten töiden ohella kilpailla harrastelijana vai haluanko pitää muuten itsestäni huolta ja yrittää siten saada lisävuosia omilla nivelillä. Päätös kisauran lopettamisesta perustuikin noihin asioihin. Kisakentillä pyörimistä jatkoin valmennushommilla.

Nykyään pyrin pitämään itseni edes jonkinlaisessa kunnossa ja nimenomaan polviin vaikuttavat tekijät (tiettyjen aluiden hallinta ja voimatasot) pyrin huomioimaan omassa liikkumisessani. Ortopedi kysyi vasemman polven hajoamisen yhteydessä että onko suvussa ongelmia polvien kanssa kun meni niin nopeasti toinenkin. Tarkalleen en osannut kysymykseen vastata ja syitä vammoille olen jälkeenpäin miettinyt. Yksi olennainen tekijä on kuntoutusvaiheessa huomattu pakaran seudun heikkous sekä jalkaterän hallinnan ongelmat. Siinä jo kaksi isoa syytä oikean polven vammalle.

Tekisinkö jotain toisin jos pystyisin?

Jos pystyisin niin tekisin monenkin asian eri tavalla nykytiedollani. Ensinnäkin ennaltaehkäisy (huom! etenkin paljon liikkuvat ja urheilijat, toki eri lähtökohdasta myös esim toimistotyöntekijät): taustatiimiin on hyvä ottaa fysioterapeutti tai vastaava liikkeen ja kuntoutuksen ammattilainen, jonka kanssa voi suunnitella ja toteuttaa ennaltaehkäisevää harjoittelua oli kyseessä sitten liikkuvuuden, voiman, hallinnan tai vaikka monen osa-alueen komboa. Käyntejä voi olla harvemminkin, mutta kuitenkin säännöllisesti. Fyssarikäyntien hinta on pientä verrattuna kaikkeen mikä liittyy vammoihin, koska silloin mm. niitä käyntejä fyssarilla kertyy enemmän. 

Psyykkisestä valmennuksesta nykyään (onneksi) alkaa olla tietoa laajemminkin ja sitä hyödynnetään urheilijoiden parissa. Etenkin vasemman polven vamman myötä psyykkisen puolen tuki olisi varmasti nopeuttanut pelkotilojen ja epävarmuuden häviämistä. Aika yksin sitä lopulta oli koko kuntoutusprosessien aikana... omassa tapauksessa fyssarini Jarkko olikin se kuntouttaja, psykologi, tsemppari. Fyssarin roolissa "joutuu" tai pääsee moneen rooliin.

Yksi iso asia mitä olen nyt paljon miettinyt on että antaisinko nykytiedon mukaan edes operoida eturistisiteitä polvistani. Nykyään konservatiivisella kuntoutuksella saadaan eturistisidevammat kuntoutettua yhtä hyvin tai jopa paremmin kun operatiivisella kun vertaa esim. tilannetta 5vuotta vammasta. Etenkin kun oikeasta polvesta on sitä kierukkaa otettu pois. Kierukan poisto altistaa aina nivelrikolle. Toki oma laji oli sellainen, että olisiko sitä revenneellä eturistisiteellä voinut tehdä, vaikea sanoa.

Hyödynnän omaa tarinaa pohjana esimerkiksi valmennustouhuissa. Valmennettava tyttöjen ryhmä yleisurheilun puolella on vielä nuori (täyttävät 13v. tänä vuonna), mutta heidän kanssaan on jo muutaman vuoden ajan huomioitu mm. linjausasioita ja tukilihasharjoittelua. Tytöt eivät vielä ymmärrä ja etenkään innostu harjoitteista, mutta kuuliaisesti ne tekevät kun ohjeistetaan. Myös fysioterapiakentällä pystyn antamaan polvivaivoihin yllättävänkin paljon eri näkökulmia ns. kokemusasiantuntijan roolista.

Mitä ajatuksia tarinani herätti? Onko sinulla ollut pidempää kuntoutusta vaativaa vammaa? Kuulisin mielelläni teidänkin tarinoitanne! Kommentoi ja jaa tarinasi muillekin!

Jos kiinnostusta tutkailla tehtyä opinnäytetyötämme aiheesta niin sen löydät täältä: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/137057/Kinnunen_Saija_Liimatta_Heli_Perttu_Atte_2017_12_1.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Tutkimuksia ACL vammaan liittyen (konservatiivinen vs. operatiivinen)

• Krause, M. ym. 2018.  Operative Versus Conservative Treatment of Anterior Cruciate Ligament Rupture. A Systematic Review of Functional Improvement in Adults. 
• Wellsandt, E. ym. 2018.  Does Anterior Cruciate Ligament Reconstruction Improve Functional and Radiographic Outcomes Over Nonoperative Management 5 Years After Injury?
• Atik, O.S. 2020. Surgical versus conservative treatment for torn anterior cruciate ligament.